Raskauden oireet

Raskauden alkaminen on hyvin yksilöstä riippuvaa, aivan kuten on lapsen syntyminenkin. Tarkkoja määritteitä ilman verikoetta, ultraääntä tai muuta lääkärin valvomaa testiä ei oikeastaan voida antaa. Alkuraskauteen voi liittyä monia erilaisia oireita, mutta jos epäilyä mahdolliseen raskauteen kuitenkin on niin tähän artikkeliin on listattu asioita jotka voivat liittyä alkaneen raskauden oireisiin.

Yleisimmät alkuraskauden oireet

Väsymystä ja uupuneisuutta

Raskauden alkuvaiheilla hormoni jota kutsutaan progesteronihormoniksi kohoaa huimaa vauhtia aiheuttaen äkillistä väsymyksen ja voimattomuuden tunnetta. Väsymyksen lisäksi verenpaine sekä kehon sokeritaso laskevat, nostaen veren tuotantoa huomattavasti. Näiden kahden asian yhdistelmä voi aiheuttaa normaalia suurempaa unentarvetta.

Päänsärkyä

Raskauden aikana hormonien myrskyämisestä johtuva verekierron kiihtyminen voi aiheuttaa toistuvasti lieviä päänsärkyjä.

Pois jääneet kuukautiset

Yleisimmistä epäilynkohteista mahdolliselle raskaudelle on kuukautisten jääminen välistä. Kuukautisten väliin jääminen voi monelle olla hyvinkin jännittävä, tai pelottava oire. Kuukautisten välistä jäämiselle voi kuitenkin olla useita muita syitä olemassa, stressi ollessa näistä kuitenkin yleisin. Toinen erehtymistä aiheuttava asia on alkuraskauden aiheuttama tiputteluvuoto, jota joskus erehdytään luulemaan kuukautisiksi. Tämä kuitenkin johtuu muutaman päivän jälkeen kohtuun kiinnittyneestä sikiöstä, eli raskauden alkamisesta eikä kuukautisista.

Pahoinvointia

Raskauden alkuvaiheet voivat tuoda myös äkillistä huonovointisuutta, joka ilmenee normaalista aamupahoinvointisuudesta sillä että se voi tapahtua missä vaiheessa päivää tahansa. Jotkut naiset eivät kärsi pahoinvointisuudesta lainkaan, joillakin se voi olla hyvinkin toistuvaa ja esiintyä äkillisenä oksennuskohtauksena. Joskus pahoinvointi saavuttaa niin suuren vakavuusasteen, että se voi vaarantaa naisen nestetasapainon tai johtaa aliravitsemukseen.

Huimausta

Huimaus on myös yksi yleisimmistä oireiluista naisilla, huimaus voi kuitenkin johtua lähes lukemattomista erilaisista syistä, joten sillä mahdollisen raskauden arviointi on erittäin kaukaa haettua. Raskauden aikana verisuonet kuitenkin laajenevat verentuotannon noustessa, aiheuttaen verenpaineen laskua. Alhainen verensokeri voi vaikuttaa myös heikkoon olotilaan, sillä verensokerin ylläpitäminen vaatii tuplasti suurempia ponnistuksia veren määrän lähes tuplaantuessa.

Hormonitasojen noustessa äkillisesti ja verenpaineen laskiessa huimaus voi tapahtua hyvin äkillisesti, mutta sen kokeminen raskauden aikana on kuitenkin välttämätöntä. Huimauskohtauksiin kannattaakin aina olla varautunut pysymällä mahdollisimman paljon ihmisten läheisyydessä ulkoillessa, tai sallia itselleen levähdystauko lievänkin huimauksen iskiessä. Huimauksen sivuuttaminen tai vähättely voi pahimmassa tapauksessa johtaa pyörtymiseen tai hetkellisen tajunnan menettämiseen.

Harvinaisemmat alkuraskauden oireet

Rintojen arkuutta

Hedelmöittymisen jälkeen voi kestää muutamia viikkoja, kun joillakin naisilla tuntuu selvää rintojen arkuutta. Arkuus tuntuu kihelmöinniltä, ja rinnat voivat tuntua normaalia raskaammilta. Tämä johtuu raskauden alkuvaiheen hormonaalisista vaikutuksista ja on usein täysin normaalia arkuuden alkamisajasta huolimatta.

Ummetusta

Raskauden aikana progesteronitaso nousee, aiheuttaen ruoan kulkemisen suolistossa normaalia hitaammin. Veden juominen on myöskin erittäin tärkeää, vaikka raskaus ei olisi tässä vaiheessa vielä varmistunutkaan, sillä kohonnut verenpaine voi aiheuttaa nestehukkaa.

Lisääntynyttä virtsaamisen tarvetta

Sikiön kiinnittyessä kohtuun raskauden alussa, pääsee kehoon syntymään istukkahormonia. Istukkahormoni lisää virtsaamisen tarpeen määrää huomattavasti, aiheuttaen tarpeen käyttää vessaa normaalia enemmän päivän aikana, vaikkei virtsaa olisikaan kertynyt vielä tarpeeksi.

Asioita joita ottaa huomioon

Vaikka raskauteen liittyviä merkkejä on useita, niin kaikki yllämainitut oireet eivät välttämättä viittaa siihen. Monet niistä jopa yhdessä saattavat tarkoittaa ainoastaan oireita kuukautisten alkamisesta tai mahdollisen sairauden alkamisvaiheesta. Jotkut raskaaksi tulevat naishenkilöt eivät saa listassa mainittua oireita ollenkaan, eivätkä välttämättä edes huomaa olevansa raskaana vasta kun kuukausien kuluttua. Jos kuitenkin koet, että listassa mainitut asiat täsmäävät omiin oireisiisi lähiaikoina, kannattaa ostaa apteekista raskaustesti tai varata aika lääkäriltä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>