Rasvanpoltto

rasvanpoltto-nainen

Rasvanpoltto perustuu aina liikuntaan ja oikeaan ravintoon. Tavoitteena on vähentää kehon rasvaprosenttiä. Tämä on erityisen tärkeää fitness-ja kehonrakennuskilpailijoille, mutta tietysti myös jokaiselle laihduttajalle. Katso artikkelin lopusta mielenkiintoinen video aiheeseen liittyen.

Harva ihminen haluaa vain laihtua. Useimmiten halutaan vähentää rasvaa, ei lihaksia. Tämä on haasteellista. Dieetillä ollessa menetetään pakostakin hiukan lihasmassaa, mutta laihduttajan ei ole mahdotonta sekä tiputtaa rasvoja, että kasvattaa tai ainakin säilyttää lihasta.

Rasvanpolttaminen tapahtuu tehokkaimmin pitkäkestoisen liikunnan kautta. Kannattaa harrastaa kevyttä liikuntaa rasvanpolttosykkeellä joka päivä yli tunnin ajan, mikäli tavoitteena on vähentää kehon rasvamäärää eli polttaa rasvaa. Tätä kannattaa kokeilla varsinkin aamuisin, tyhjällä vatsalla. Näin keholla ei ole hiilihydraatteja energianlähteenä, ja rasvaa palaa varmasti.

Tärkeää on myös syödä tarpeeksi ja ennen kaikkea oiken. Huolehdi riittävästä proteiinin saannista, äläkä tiputa päivittäistä kalorien saantia missään tapauksessa liian alhaalle. Noin 500 kc miinuksella on maksimi. Myös termogeeneistä ja esim CLA:sta on apua.

Tehokkaimmat rasvanpolttajat

Alla olevasta linkistyä löydät listan suosituimmista laihdutusvalmisteista jotka auttavat rasvanpolttamisessa:

Katso ostetuimmat laihdutustuotteet

 

Käytännön rasvanpolttovinkkejä

– 5 ateriaa päivässä, jokaisella n. 30g proteiinia (yht 150g)
– Kuitupitoiset ja hitaat hiilarit aamulla, terveelliset rasvat illalla
– Peruskulutus n. 2300kcal, joten täyden levon päivinä syödään 1300kcal, päivinä jolloin tehdään tunnin kevyehkö 4-5km kävelylenkki syödään 300kcal   enemmän ja salipäivinä palautusjuoma.

Rasvanpoltto on tehokkaampaa korkean intensiteetin harjoittelulla

Tutkimuksessa verrattiin kevyen liikunnan (4-5 kertaa viikossa 30-45 min 70-85% maksimisykkeestä) ja rankemman HIIT (High Intensity Interval Training) eli korkeatehoisen intervalli harjoittelun vaikutusta kehon rasvanpolttoon.

Tutkimuksen kesto oli 20 viikkoa. Tämä tutkimus on tosin vain yksi tutkimus monien joukossa, enkä kokonaan tiputtaisi perinteistä pitkäkeistoista harjoittelua tuon perusteella. Kannattaa kuitenkin kokeilla! Rasvanpoltto ja HIIT harjoittelu

Rasvanpoltto – kuinka polttaa rasvaa tehokkaasti

Rasvanpolttosyke on n. 50-70% maksimisykkeestäsi, jonka voit laskea karkeasti kaavalla 220-oma ikäsi. Eli keskimäärin alle 135 sykkeellä kehosi polttaa pääasiassa rasvaa. Hyväkuntoisilla (aerobiselta kestävyydeltään) rasvaa palaa enemmän myös korkeammilla sykkeillä.

Sauvakävely on erittäin hyvä liikuntamuoto rasvanpolttoa ajatellen. Koska sauvakävelyssä kädet ovat tehokkaasti mukana, saadaan jo ihan mukavia kulutuksia ja reipasta menoa.

Korkeilla sykkeillä kulutus on tottakai suurempaa, mutta jos aikoo liikkua enemmän, niin fiksumpaa on tehdä edes jonkinlainen suunnitelma erottamaan kovat ja peruskuntotreenit toisistaan. Syke voi olla merkityksetöntä jos tavoitteena on painon pudotus, mutta jos aikoo reippailla ihan kehittymisen kannalta, niin sykkeillä on todellakin merkitystä!

Kehoon varastoitunut rasva on elimistön viimeinen energiavarasto, josta otetaan polttoainetta (tästä kai nimi rasvanpoltto ) kun meno jatkuu ja kaikki muut eväät on syöty. Oikeastaan koko syy siihen, miksi meille kertyy ylimääräisiä energiavarastoja on juuri siksi, että elimistöllä olisi vararavintoa nälkäkausien ajalle (ei kyllä huvittaisi olla kivikauden ihminen). Ainoa tapa tuhlata kehon rasvavarastoja polttoaineeksi on pitää yllä olotilaa jossa verensokeri säilyy tasaisena ja keho kuluttaa enemmän energiaa kuin sille annetaan. Tämä yksinkertainen asia estää useimpia ihmisiä polttamasta rasvaa.

Voitko väittää, että et olisi koskaan kuullut kenenkään kertovan esimerkiksi “mutta, mähän juoksen ja liikun melkeen koko ajan…”,”Hyvä kun syön mitään koko päivän aikana, mutta silti paino ei vaan putoa”. Syy löytyy useimmiten siitä, että heillä on epätasainen verensokeri päivän mittaan ja/tai he harrastavat liikuntaa päivästä toiseen ainoastaan samalla teholla.

Kannattaa lukea tämä artikkeli tehokkaasta aerobisesta liikunnasta sekä Opuntia Pluss-artikkeli.

Rasvanpoltto ei onnistu ilman vilkasta aineenvaihduntaa

Yksi iso ajattelemisen aihe on kuinka kehon aineenvaihdunta hidastuu kun ikää tulee lisää, useat tutkimuksetkin kuitenkin osoittavat, että kyse on pikemminkin iän mukanaan tuomasta lihasmassan menetyksestä joka johtaa aineenvaihdunnan pienenemiseen. Tämän takia on tärkeää että myös oman aineenvaihduntasi vuoksi viikottaiseen ohjelmaasi sisältyy lihaskuntoa kehittävää tai ylläpitävää harjoittelua jollain tavalla.

Rasvanpoltto on mahdotonta, mikäli aineenvaihdunta on liian hiljaista.Tällaisista yksinkertaisista palikoista ja maalaiskielellä mm. Personal Trainerit rakentavat asiakkailleen liikunta-ja ruokavalio-ohjelmia kun tavoitteena on esimerkiksi painonpudotus, laihduttaminen ja rasvanpoltto.

Tällä jumpalla poltat rasvaa tehokkaasti:

2 thoughts on “Rasvanpoltto

  1. Pingback: Vartalon kiinteytys - Helpoin tapa | Laihduttaminen.info

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>